Matkavuosi 2014


En varmasti ole ainoa, jonka uuden vuoden lupaukset koskevat usein matkustamista tai joka vuoden lähestyessä loppuaan alkaa muistella, minne kaikkialle sitä tänä vuonna oikein tulikaan matkustettua.

(Tai siis, en varmasti ole ainoa – tällainen matkapostaus loytyy esimerkiksi Annikan blogista)

Suurin osa reissuistani vuonna 2014 suuntautui tuttuun tapaan Suomeen, jossa kävin tammikuussa, helmikuussa, toukokuussa, kesäkuussa, heinä-elokuussa ja joulukuussa (ja olisin varmasti kaynyt viela useamminkin, ellei eräs varsin aikaavievä aktiviteetti jota myos tyoksi kutsutaan olisi vaatinut minulta tiivistä läsnäoloa Lontoossa).

Ehkä juuri Suomilomien tiheän tahdin vuoksi minusta tuntuu, että olen matkustanut tänä vuonna tosi paljon. Nyt tätä postausta katsellessani huomaan, ettei se taida kuitenkaan pitää paikkaansa. Mutta as they say, laatu korvaa määrän, enkä rehellisesti sanottuna olisi edes jaksanut istua lentokoneessa tai –kentällä hirveästi useammin kuin nyt tein. Oikeastaan ainoa, joka tältä vuodelta jäi reissujen suhteen vähän puuttumaan, on kunnon pitkä rantaloma Välimerellä tai Sochissa – onneksi Lontoossa ja Helsingissäkin oli kesällä niin lämmintä, että pääsin uimaan täällä ja Suomessa.



Korkkasin (ulkomaan)reissuvuoden helmikuussa suunnatessani Lissaboniin. Päätin lähteä Annika sai houkuteltua minut reissuun aika ex tempore, mutta olen tosi tyytyväinen, ettei mua tarvinnut kauaa maanitella  – Portugalin pääkaupunki hurmasi minut täysin kauneudellaan, värikkyydellään, ystävällisyydellään ja herkullisella (seka superedullisella) ruoallaan.

Matkatapa: suorat lennot Lontoosta
Yopyminen: Airbnb
Budjetti: Pieni – Portugalissa on edelleen todella edullista, eli pikkuisellakin budjetilla pärjää tässä kaupungissa enemmän kuin hyvin, eivatka lennotkaan kustantaneet maltaita.




Helmikuussa ehdin Portugalin (ja tietysti ihanan Suomen) lisäksi käydä myos Brysselissä. Tämä oli toinen reissuni kyseiseen EU-kaupunkiin, ja kuten viimeksi, myoskään tällä kertaa kyse ei ollut perinteisestä lomareissusta: matkustin  Belgiaan osallistuakseni Sochin Olympialaisia käsittelevään seminaariin.

Iltaisin ehdin kierrellä kaupunkia, sen kapeita kujia, museoita ja (silloin kaupungissa asuneen ystavani seurassa) illanistujaisia.  Mulle jäi kuitenkin aika vahva fiilis siitä, etta Bryssel on kaupunki, johon haluan vielä joskus palata ihan kunnon turistireissulle – ja ehdottomasti Eurostarilla.

Matkatapa: Lento Helsingista Riikaan ja sielta edelleen Brysseliin. Suora paluulento Lontooseen (täyttä typeryyttä - näin lyhyellä reitillä kannattaa ehdottomasti käyttää junaa!)
Yopyminen: Kaverin olohuoneessa :)
Budjetti:  Pieni, koska kyseessä oli duunimatka ja koska yovyin kaverini luona. Ruoka Brysselissä on kuitenkin aika kallista, eli siihen kannattaa varautua.


Maalis-huhtikuun vaihteessa palasin melkein kolmen vuoden tauon jäalkeen takaisin Firenzeen. Vaihtokaupunkini oli vielä kauniimpi kuin muistin. Ne maisemat, ne kirkot, ne sillat, ne aukiot, ne auringonlaskut – ja, taas kerran, se ruoka. Täydellisempää kohdetta lyhyelle (tai hyvin, hyvin pitkälle!) kaupunkilomalle on vaikea keksiä - joskin pakko myontaa, että olen ehkä ihan vähän puolueellinen.

Matkatapa: Suorat lennot Lontoosta
Yopyminen: ihana residenza d’epoca Piazza Signorian kupeessa. Perfection!
Budjetti: En edes laskenut… Firenzessä voi syoda kuin kuningas tosi pienellä budjetilla, tai sitten syoda viikonlopussa sadan euron edestä mailman parasta jääteloä.  Molempi parempi. 



Viikon skootteri-roadtrip Walesissa? Mun ja poikaystäväni keväällä saama idea oli loistava. Toteutus – ei ihan…

Matkatapa: Skoba. Hyvä ja ekologinen tapa matkustaa, mutta…
Yopyminen: Kukkalalle pystytetyssä safariteltassa, monta vuosikymmentä vanhassa romanikaravaanissa ja joen rannalla sijaitsevassa luksusmokissa.
Budjetti: Alunperin ihan kohtuuhintaisen matkan budjetti kasvoi uusiin sfääreihin, kun jouduimme reissun jälkeen hankkimaan kokonaan uuden skootterin.
 

Piipahdimme Berliinissä elokuussa, kun se valmistautui viettämään muurin kaatumisen 25-vuotisjuhlaa. Pääsin ensimmäistä kertaa käymään kaupungissa, jonne isoisäni marssi toisen maailmansodan loppuvaiheessa, kiipesin samaan kaupungintaloon, johon hän silloin kaiversi nimensä, ja kuulin niistä berliiniläisiä kohdanneista julmuuksista, jotka hän tuomitsi jo silloin. Lienee samomattakin selvää, että haluan palata takaisin.


Matkatapa: Suorat lennot Southendistä
Yopyminen: Hotellissa.
Budjetti: Pieni. Berliiniin saa edullisia lentoja, ja kaupunki ei muutenkaan ole kallis.


Marraskuussa oli kaukomatkan vuoro - suuntasimme poikaystavani kanssa Chicagoon. Kymmenen päivää USA:n kolmanneksi suurimmassa kaupungissa kiisivat ohitse pilvenpiirtäjia ihmetellessä, taidemuseon aarteita ihastellessa ja ravintoloita kierrellessä. Yhdeksän tunnin lento oli niin helppo ja Chicagossa niin kivaa, että aloin heti suunnitella uusia kaukomatkoja, vaikka Lontooseen palatttuamme riesaksemme saama jet lag saattoikin vähän hillitä intoa (mikä on varmaan ihan positiivista kun ottaa huomioon sen, miten epäekologista puuhaa se on).

Matkatapa: Suorat lennot Lontoosta
Yopyminen: Airbnb
Budjetti: Iso, ennen kaikkea lentojen ja majoituskulujen vuoksi – Chicago itsessaan ei ole kallis paikka ruokien tai shoppailun puolesta.


Entä sinä? Missa matkustit tana vuonna? Mikä kohosi lempikohteeksesi, ja oletko jo tehnyt matkasuunnitelmia ensi vuodelle? 

Kommentit